Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Blogi – Blogg

Lausunto Suurelle valiokunnalle EMU:n ja rahaliiton kehittämisestä

Thomas Wallgren 5.12.2012

 

Eduskunnan Suuren valiokuunnan pyynnöstä lausun seuraavaa EMUn kehittämisestä demokratian näkökulmasta.

Lausunto on luonnosmainen. Suullinen lausunto pätee.

 

I. YLEISET NÄKÖKOHDAT:  LÄHESTYMISTAPA JA SUOMEN ROOLI

 

1.  EMUn kriisiä voidaan arvioida taloudellisten, hallinnollisten (”governance”) tai yhteiskunnan kehityssuunnan ja olemuksen haasteiden näkökulmista. Arvioni mukaan EMUn kehittämistä on syytä lähestyä ennen kaikkea jälkimmäisestä, kokonaisvaltaisen yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta.

EMUn kehittämistä koskevat haasteet antavat näin katsottuna meille Suomessa ja Euroopan unionissa periaatteessa tervetulleen mahdollisuuden päättää yhteiskuntapolitiikan linjasta. Tähän mahdollisuuteen tarttuminen edellyttää rohkeutta tehdä demokraattista, kokonaisvaltaista ja arvopohjaista politiikkaa. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Jos  tahtotila on ensin selkeä niin kunnianhimoistenkin tavoitteiden asettaminen voi kuitenkin olla realistista ja järkevää.

Valinkauhassa ovat tällöin paljon suuremmat kysymykset kuin esimerkiksi Kreikan lainapakettien kustannukset Suomella. Me teemme valintoja jotka koskevat yhteiskuntamme ns. eksistentaalisia peruskysymyksiä. Miljardin tai jopa kymmenen miljardin euron lasku on vähäpätöinen sen rinnalla mitä tehtävät ratkaisut syvemmässä mielessä merkitsevät.  Arvioitavana ovat sellaiset kysymykset kuin demokratian ja suvereniteetin (ml. Suomen itsenäisyyden) merkitys ja mahdollisuus muuttuvissa oloissa, Pohjoismaisen hyvintipoliittisen mallin tulevaisuus, ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden arvojen ja tavoitteiden tärkeysjärjestys ja suhde toisiinsa, markkinavoimien ja poliittisen ohjauksen suhde, sekä Suomen ja Euroopan tehtävä maailmanpolitiikassa. Näitä asioita koskevat ratkaisut määräävät ajan kuluessa tietysti myös taloudellisesti paljon suuremmista asioista kuin mistä lainapaketeissa yms. on kyse jos niitä arvioidaan kapeasti.

2. Kyse on siis vallasta ja sen käytöstä. Poliittisessa filosofiassa valtaa voidaan tarkastella sen määrän ja sen laadun näkökulmasta. Vallan laatu ratkaisee sen, miten valtaa voi käyttää ja mitä sillä voidaan saada aikaan. Näin ollen vallan laadun hallitseminen on aina vallan käyttämistä tärkeämpi poliittinen kysymys.

3. Demokratia on vallan laatua. Useimmissa modernin poliittisen filosofian traditioissa on (toki aika erilaisin perustein ja demokratianäkemyksin) katsottu, että kansanvalta on vallan myönteinen määre: mitä demokraattisempi on yhteiskunta sitä parempi on siinä käytettävän vallan laatu. On syytä korostaa, että tässä ajattelussa demokratia ei ole välinearvo vaan itseisarvo. Demokraattinen yhteiskunta ei ole hyvä sen takia, että se tuottaa hyviä tuloksia tai johtaa hyvään politiikkaan, vaan yhteiskunta on hyvä ja sen politiikka on hyvää, tuloksista riippumatta, silloin kun se on demokraattinen.

(Välihuomio: Tästä syystä eurooppalaisen politiikan demokratisointia ei voi helpostikaan kyseenalaistaa vedoten väärien tulosten vaaraan. Väärien tulosten vaara on olemassa aina, vallan laadusta riippumatta. Tulevaisuutta koskeva epävarmuus kuuluu ihmisyyteen.)

4. Euroopan unionissa vallitsi vakiintuneen puhetavan mukaan jo ennen viime vuosien kriisiä ”demokratiavaje”. Vajeella on kaksi ulottuvuutta. Euroopan unionin peruskirja ja sen päivttäinen toiminta  ole demokraattiselta laadultaan niin hyviä kuin olisi syytä toivoa. (Lobbauskulttuurista ja yhtiövallasta Brysselissä – ks. esim. http://corporateeurope.org/ .) Toiseksi, jäsenmaiden, tai ainakin Suomen, jäsenehdoissa on tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia, joiden demokraattinen ”ankkurointi” on kyseenalainen.

5. Demokratian olemukseen kuuluu, että demokratiaa ei voi rakentaa muuta kuin demokraattisesti.

6. EMUn kehittämisessä kaikkein tärkein onnistumisen kriteeri on, sikäli kuin em. kohtien mukainen lähestymistapa hyväksytään, kansanvallan kehittäminen.

7. Rahan ja vallan maailmassa toimijan koolla on väliä. Ideoiden maailmassa vain ideoiden voimalla on väliä. Euroopassa on huutava pula aatteellisesta johtajuudesta. Tähän rooliin pienikin jäsenmaa voi vallan hyvin pyrkiä. Suomelle rooli sopisi hyvin.

8. Demokratiaa vaatii aikaa. Suomen hallitus ja eduskunta joutuvat tietenkin tekemään eurokriisin jatkuessa edelleenkin tehtäviensä ja vastuidensa mukaisia kiireellisiä päätöksiä, joiden taloudellinen vaikutus voi olla suuri. Tämä ei ole ongelmallista kansanvallan kannalta. Kansanvallan kannalta ongelmallista on se, jos taloudellisista sitoumuksista päättämisen yhteydessä tehdään kiireesti myös sellaisia ratkaisuja, jotka muuttavat rakenteita. Erityisen arveluttavaa on jos Euroopan unionin toimivaltaa laajennetaan kiireellä, esimerkiksi vähin erin mutta toistuvasti, tai jos Euroopan unionissa tehdään ratkaisuja, jotka eivät helpostikaan ole EU:n peruskirjan pohjalta oikeusvaltioperiaatteen mukaisia, kuten Euroopan keskuspankin eräiden viime aikojen toimien kohdalla on syytä epäillä.

JOHTOPÄÄTÖS: OSA 1

Suosittelen em. näkökohtien perusteella Suurelle valiokunnalle, että se arvioi kaikkia EMUn kehitämistä koskevia ratkaisuja sen kannalta lisä̈́ävätkö ne kansanvaltaa Suomessa, euroalueella ja EU:ssa ja että valiokunta perustaa ratkaisunsa näille arvioille.

Suosittelen myös, että Suuri valiokunta mahdollisuuksiensa mukaan ohjaa maamme hallitusta ja eduskunnan muita valiokuntia arvioimaan ja toteuttamaan EU-politiikkaa kansanvallan lisäämisen näkökulmasta.

Tavoitteena tulisi olla siirtyminen reaktiivisesta politiikan tekemisestä (”kriisinhoitopolitiikasta) pro-aktiiviseen toimintaan. Toisin sanoen, Suomen tulisi etsiä ja ottaa käyttöön sellaisia menettelytapoja, joiden turvin EMUn kehittämisen prosessi voidaan demokratisoida. Tällöin on harkittava enenn kaikkea seuraavia vaihtoehtoja tai niiden erilaisia muunnelmia.

1. Suomessa:

Neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä talouspoliittisen yhdentymisen syventämisestä. Kansanäänestyksen täsmällisen kohteen määrittely on kenties vähemmän tärkeä asia kuin periaatteellinen sitoutuminen kansanäänestykseen kehityksen suunnasta.

2. Euroopan unionin tai euroalueen tasolla:

On sytä harkita peruskirjan kansanvaltaista muuttamista Euroopan unionin uusia haasteita vaastaavaksi seuraavalla menettelyllä:

a) Kansalaiset valitsevat suorissa vaaleissa peruskirjan uudistamisesta vastaavan konventin;

b) Konventti tekee (mm. Islannin perustuslakiuudistuksesta oppien) avoimen ja vuorovaikutteisen prosessin perusteella vaihtoehtoisia esityksiä demokraattisesta Euroopan unionista;

c) Konventin tuloksista  päätetään kansanäänestysten perusteella.

Erityisen tärkeää on, että tällainen linja, jos Suomi sen omaksuu, on korostetusti esillä Suomen hallituksen Eurooppa-politikassa, ja että Suomi pyrkii saamaan omaksumalleen linjalle muiden maiden tuen. 

 

II.  HUOMIOITA SUOMEN EMU-RATKAISUJEN ERITYISPIIRTEISTÄ

 

Suomen ja Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta eduskunnan käsittelyssä on tällä hetkellä kaksi erityisen merkittävää asiaa.

Ensimmäinen koskee EU-maiden huippukokouksen päätöksiin perustuvaa esitystä kansainväliseksi sopimukseksi talousunionin vahvistamisesta. Sopimus allekirjoitettiin 2.3.2012. Sen osapuoliksi voivat tulla euroalueen jäsenmaat sekä muut EU-jäsenmaat, jotka haluavat harkita sopimukseen liittymistä. Eräissä maissa sopimus on jo ratifioitu. Suomessa ratifioinnista on tarkoitus päättää hallituksen esityksen (HE 155/2012 vp) pohjalta ennen joulua.

Toinen keskeinen ajankohtainen hanke on Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan yhdessä komission puheenjohtajan, euroryhmän pueheenjohtajan sekä Euroopan keskuspankin pääjohtajan laatima raportti ns. aidosta talous- ja rahaliitosta (”genuine economic and monetary union”), jonka ensimmäinen versio julkaistiin 25.6.2012. (Käytän tästä lyhennettä ”tiekartta”.) Tiekartasta on 12.10.2012  päivätty väliraportti ja parhaillaan odeotellaan uutta väliraporttia josta on määrä keskustella Eurooppa-neuvoston kokouksessa 13.-14.12.2012. Myös komission 28.11.2012 päivätty tiedonanto käsittelee ”suunnitelmaa tiiviin ja aidon talous- ja rahaliiton luomiseksi”.

Nämä asiat antavat aihetta kolmelle kysymykselle

1. Merkitsevätkö em. sopimus ja ennen kaikkea em. tiekartta varsinkin yhdessä tarkastaltuina  merkittävää tai jopa historiallista taitekohtaa Euroopan unionin ja varsinkin sen talouspolitiikan yhdentymisessä.

2. Vaativatko talouspoliittista yhdentymistä koskevat ratkaisut Suomessa poikkeuksellisen vahvojen demokraattisten menettelyjen käyttöä, erityisesti siltä osin kuin kyseeseen tulevat toimivallan siirtoa ja effektiivisen kansallisen budjettivallan kaventamista koskevia ratkaisuja?

3. Onko eduskunnan käsittelymenettely demokratian kannalta riittävä haasteisiin nähden?

Lausunnon kirjoittamiselle annetun vähäisen ajan vuoksi en pysty tähän kirjaamaan olennaisiakaan perusteluja kannoilleni. Esitän tästä huolimatta muutaman kommentin ja suosituksen esittämäni kysymysten johdosta:

Kommentti 1. kysymykseen:

Toteutuessaan em. sopimus ja tiekartta luovat Euroopan unionin uudelleen siten, että veropolitiikan ja budjettipolitiikan lisäksi myös työ- ja sosiaalipolitiikan perusta muuttuu olennaisesti unionin politiikaksi. Unionin talouspolitiikan ohjenuorana on suunnitelmien mukaan tiukka talouskuri. Ratkaisut merkitsevät käsittääkseni kahta asiaa: taloudellisen yhdentymisen olennaista syventämistä sekä siirtymistä kohti yhteiskuntapolitiikkaa, jossa sosiaalisen kestävyyden kriteerit ovat alisteisia taloudellisen kestävyyden kriteereille tavalla joka poikkeaa huomattavasti ns. Pohjoismaisen hyvinvointipoliittisen perinteen mukaisesta politiikasta.

Kommentti 2. kysymykseen.

Riippumatta siitä pidämmekö käsillä olevia muutoksia tarpeellisina, toivottavina tai valitettavina on painavia syitä katsoa, että niistä ei mielellään tulisi päättää muuta kuin perusteellisen julkisen keskustelun ja demokraattisen prosessin perusteella. Suomessa harkintaan vaikuttaa se, että maamme EU-jäsenyyden legitimiteetti nojaa edelleen vahvasti 1994 pidettyyn kansanäänestykseen. Tässä kansanäänestyksessä ei päätetty talouspolitiikan ydinalueita koskevan toimivallan tai päätösvallan luovuttamisesta unionillle. Neuvoa-antava kansanäänestys on helpoin ja suoraviivaisin tapa turvata mahdollisen talouspoliittisen yhdentymisen syvenemisen demokraattinen hyväksyttävyys Suomessa. (Vrt suositus osassa I.)

Kommentti 3. kysymykseen.

Erityisen haasteen Suomen tuleville EMUn kehittämistä koskeville ratkaisuille antaa eduskunnan käsittelyjärjestys. Suomessa eduskunnan osallistuminen EU-politiikkaan on eurooppalaisittain mallikelpoista. On tavallaan erinomaista myös se, että perustuslakivaliokunnalla (Pev) on keskeinen rooli erilaisten ratkaisujen käsittelytavan määritelyssä. Mutta juuri Pevin korostunut rooli antaa myös aihetta huoleen. Pevin tehtävänmäärittely, sen käyttämä asiantuntijamenettely ja näistä syntyvä tulkintaperinne johtavat siihen, että Suomen EU-politiikan päätösprosessien tarkastelussa juridis-tekninen harkinta saattaa korvata kokonaisvaltaisen yhteiskuntapoliittisen harkinnan. Ongelma korostuu jos ja kun EU:n yhdentyminen syvenee askel askeleelta siten, että siitä huolimatta, että kukin erillinen askel on Pevin huolellisen tulkinnan mukaan esimerkiksi toimivallan siirron kannalta niin vähäinen, ettei sen hyväksyntään tarvita eduskunnan määräenemmistöpäätöstä, niin monen pienen askeleen yhteisvaikutuksena tapahtuu muutos, jonka kumuloitu tulos on suuri. Tällainen kehitys voi johtaa Suomen jäsenyyden legitimiteettiperustan ohenemiseen tavalla, josta on haittaa yhteiskuntamme kansanvaltaisuudelle.

Arvioni mukaan tällainen legitimiteettiperustan ohenemisen kehitys on käynnissä. Eduskunta voi tarttua tästä kehityksestä johtuviin ongelmiin kahdella tavalla. Se voi harkita Pevin työtapoja ja/tai mandaattia uudelleen. Toinen mahdollisuus on Pevin mandaatista, työtavoista ja tulkintaperinteestä johtuvien mahdollisten ongelmien tunnistaminen ja sen pohtiminen mihin toimenpiteisiin nämä antavat aihetta.

Esitän, että eduskunnassa on syytä harkita mitä tehdä, jos Pev toistuvasti toteaa, että EU:n talouspolitiikan syventämistä koskeva ratkaisu ei edellytä eduskunnalta määräenemmistöpäätöstä ja samaan aikaan on olemassa perusteltu epäily, että tehdyt tai tehtävät ratkaisut merkitsevät muutosta, joka olisi yhdellä kertaa toteutettuna edellyttänyt määräenemmistöä.

 

III. HISTORIANFILOSOFINEN PERUSTA JA TEKNOLOGIAPOLITIIKAN DEMOKRATISOINTI 

1. Eurooppapolitiikan lähtökohtana Suomessa ja muualla on usein historianfilosofisesti

kyseenalainen näkemys, jonka mukaan ns. yhdentymisen jatkumiselle ei ole ainakaan hyviä vaihtoehtoja. Tämä lähtökohta saattaa johtaa siihen, että liian helposti annetaan periksi demokratiassa: jos tietty kehityssuunta on historiallinen välttämättömyys ei tietenkään ole kovin merkittävää tapahtuuko kehitys demokraatttisesti vai ei.

2. Esitän harkittavaksi, että kokonaisvaltaisen yhteiskuntapolitiikan irrottaminen väärän determinismin pakkopaidasta edellyttää tekniikan kehityksen ja teknologiapolitiikan politisointia, myös EMUn kehittämisestä päätettäessä.

 

Toivon, että valiokunta ottaa huomioon esittämiäni näkökohtia parhaaksi katsomallaan tavalla.

 

Kunnioittaen,

 

Helsingissä 5.12.2012

Thomas Wallgren

Filosofian dosentti

Yliopistotutkija, Helsingin tutkijakollegium