Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Kirjoituksia

Valistuksen auringonlasku: Kuinka 29 romania sai Helsingin sekaisin

Maanantai 28.3.2011, klo 15.58. Demareiden kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja päättää ryhmäkokouksen toteamukseen, että ryhmä ei ole yhtenäinen romaniasiassa.

Maanantai 28.3.2011, n. klo 17.20. Romanityöryhmä kertoo Helsingin kaupunginhallitukselle, että romanit voidaan nyt majoittaa sosiaaliviraston Hietanimenkadun asuntolaan. Helsingin kaupunginhallitus kuuntelee ja päättää kolme vuotta jatkuneen tapansa mukaan olemaan  päättämättä että se ei päätä eikä ole päättämättä romaniasiassa mitään.

Maanantaina 28.3.2011 n. klo 18.50. Romanityöryhmän puheenjohtaja Jorma Räihä saa tiedon että Hietaniemenkadun asuntolaan ei mahdu, paikka on täysi. Kaupunginhallituksen hiljaa siunaama ratkaisua ei siis ole. Kaupungin sosiaalitoimi päättää, ettei poliisia tänä yönä silti
hälytetä. Romanien majoittuminen Kalasataman sosiaalikeskus Satamaan jatkuu taas yhden yön yli. Kukaan ei tiedä mitä tiistaina tapahtuu.

Kaaos jatkuu – mistä on kyse?

Olen ensimmäisen kauden kaupunginvaltuutettu Helsingissä. Suurin yllätys on ehdottomasti ollut se kuinka täysjärkistä ja asiantuntevaa valtuutettujen työ on. Suurin työ tehdään kaukana julkisuuden valokeilasta. Keskeisessä asemassa ovat valtuustoryhmien ja niiden
asettamien kaupunginhallitusryhmien työ. Ratkaisevat kokoukset ovat ei-julkisia. Keskustelu ja työkulttuuri niissä on fantastista: asiantuntevaa, keskittynyttä, innostunutta, monipuolista.

Viime viikolla ryhmässäni puhuttiin vuoden suurimpiin kuuluvasta päätöksestä, budjettiraamista vuodelle 2012. Puhe kääntyi ryhmäkuriin.  Pitkäaikaisen filosofisen tutkimustyön ammattilaisen kokemuksella väitän, että keskustelun taso oli vähintään laitoksemme tutkijaseminaarin keskustelun veroinen.

Tällä viikolla ryhmässäni puhuttiin vuoden pienimpiin kuuluvasta päätöksestä, siitä miten kaupunki voisi järjestää leiripaikan tai muun majoitusvaihtoehdon Kalasataman romaneille.

Keskustelu oli hengeltään hyvä mutta sisällöltään katastrofaalinen: yhtään järkevää ajatusta tai argumenttia ei puoli tuntia kestävässä keskustelussa esitetty. Toveri toisensa jälkeen ihmetteli asian vaikeutta ja kuinka ainakaan niin tai näin ei voi tehdä. Samoin taisi käydä naapurihuoneissa, joissa vihreä ryhmä ja vasemmistoliiton ryhmät kokoontuivat. Muuten on mahdotonta ymmärtää, että ne kaksi ehdotusta, josta demarit, vihreät ja vasemmisto olivat päivällä neuvotelleet jäivät kaikilta kapunginhallituksen jäseniltä kokouksessa esittämättä. Kokouksessa ei myöskään tehty mitään muuta esitystä: kaikki tyytyivät siihen tilapäisratkaisuun, jonka Räihän johtama romanityöryhmä kokoukselle selosti ja joka kahden tunnin sisällä kokouksen päätyttyä lässähti.

En tässä halua ihmetellä romaniasiaa vaan poliittista kulttuuriamme. Helsingissä on joitain kymmeniä, parhaimmillaan muutama sata köyhää romania Itä-Euroopasta. Taloudellisesti asia on hyvinkin pieni ja ratkaisu on kaikkien tiedossa: tarvitaan kaupungin tukema, kolmannen
sektorin tuottama halpamajoitus. Silti majoituskysymys on kolmatta vuotta levällään. Ainoa edes hiukan rationaalinen syy miksi sitä ei ratkaista on se, että vanhat puolueet pelkäävät häviävänsä vaalit jos ne päättävät tehdä romaniasialle jotakin. Tätä ei kuitenkaan osata eikä
haluta pukea sanoiksi ja argumenteiksi, ja siksi ollaan hiljaa.

Romaniasia Helsingissä on aikamme peili. Elämme eurooppalaisen modernin valistuksen auringonlaskun aikaa. Kyky ja halu tehdä ratkaisuja omassa elämässämme ja yhdessä keskustelun ja paremman argumentin perusteella heikkenee. Vintti pimenee.

Ajattelen amerikkalaista filosofikollegani joka emigroitui Eurooppaan kun Bush nuorempi valittiin uudelleen presidentiksi. Tärkein laukaiseva syy kollegani päätökselle oli televisioväittely, jossa Bush puolusti kuolemanrangaistusta väittämällä, että sillä on peloitevaikutus. Kun Bushille selostettiin että hän on empiirisen tutkimuksen mukaan täysin
väärässä Bush katsoi suoraan kameraan ja sanoi; ”sydämessäni tiedä kuinka asia on.” Sydän vastaan järki. Niin nyt meilläkin. En tiedä minne amerikkalainen kollegani seuraavaksi voi muuttaa, mutta sen tiedän  ettei eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka ole sen rationaalisemmalla tolalla kuin Yhdysvaltojen suhde kuolemanrangaistukseen.

On jotenkin outoa ja jopa pelottavaa, että vajaa kolmekymmentä köyhää romania voi saada Helsingin kaupungin politiikan sekaisin. Niin se kuitenkin on. Ensimmäinen askel järkevämpään romanipolitiikkaan voi olla sen tunnustaminen, että nykyinen meno on täydellisen järjetöntä.

Thomas Wallgren
Kaupunginvaltuutettu, sd
Filosofian dosentti