Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Blogi – Blogg

TTIP on jäävuoren huippu: Miten sulatamme jään?

Tässä kirjoituksessa kerron ensin mitä äänestäjän on syytä tietää minun ja muiden eurovaaliehdokkaiden suhtautumisesta vapaakauppasopimuksiin, erityisesti EU:n ja Yhdysvaltojen suunnitteilla olevaan ”TTIP”-sopimukseen.  Toiseksi paljastan miten TTIPiin voidaan vaikuttaa.

 

Eurovaalit ja TTIP

 

Eurovaalien ehdokkaat kannattaa jakaa kolmeen luokkaa. Niihin, jotka eivät lupaa vastustaa TTIP-ehdotusta; niihin jotka nyt lupaavat sitä vastustaa, ja niihin, joilla on pitkä-aikaista näyttöä siitä, että he vastustavat TTIPiä ja vastaavia niin sanottua vapaakauppaa edistäviä järjestelyjä. Minä kuulun kolmanteen kategoriaan.

 

EU:n ja Yhdysvaltojen TTIP on on kelvoton ja vastustan sitä ihan samalla tavalla kuin olen 1990-luvun alusta lähtien globalisaatiokriittisen liikkeen aktivistina vastustanut muita yhtiövallan ja markkinafundentalismin muotoja, jotka asettavat kaupan oikeudet ihmisoikeuksien ja ympäristövastuun edelle.

 

TTIPiä voi vastustaa voi kahdella tavalla: sanomalla että lähtökohdat ovat niin huonoja että neuvottelut tulee heti viheltää poikki ja, toisaalta asettamalla ehtoja neuvotteluprosessille ja mahdollisen tuloksen hyväksymiselle.

 

Minä olen innolla mukana vastustamassa TTIPiä kummallakin tavalla. Jos neuvotteluja ei saa pysäytettyä tässä on tämänhetkinen luetteloni hyväksymisehdoiksi europarlamentissa ja muualla:

 

Prosessiehdot:

1. Lissabonin sopimuksen art 207 perusteella TTIPin hyväksyntä edellyttää EU-maiden yksimielistä päätöstä.

2. Ei päätöstä ilman EU:n komission ym. TTIPin puolesta esittämien ”tutkimukseen” pohjautuvien arvioiden kriittistä analyysia.

 

Sisältöehdot:

1. Ei esitetylle tai esitetynkaltaiselle riitojenratkaisumenettelylle

2. ILOn työnormien poliittinen ja juridinen ensisijaisuus TTIP-ehtoihin verrattuna;

3. Ei GATS-sopimusta pidemmälle meneviä sitoumuksia hyvinvointipolitiikassa;

4. Ei alentavia vaikutuksia kuluttajansuojaan, erityisesti hormonilihan ja muiden elintarvikkeiden kohdalla;

5. Ei GMO-tuotteille;

6. Ei finanssialan deregulaatiolle myöskään epäsuorien vaikutusten kautta;

7. Tiukka ilmastopoliittinen seula, ei fossiilikapitalismille. Esimerkiksi ”shale gas” ja öljyhiekan tuotannon ympäristönormien tiukentaminen pitää olla kaikissa tapauksissa päättäjien vapaasti harkittavissa.

8. Kyllä tehokkaalle sanktiojärjestelmälle, jolla turvataan ympäristönormien ja ihmisoikeuksien etusija kaupan oikeuksiin nähden.

 

 

Mitä TTIPille voidaan tehdä?

 

Perusajatukseni on yksinkertainen. TTIP on osa laajaa yhteiskunnallista muutosprosessi. Sen kohtalosta päättävät teknisessä mielessä komissio, EU:n neuvosto, EU:n parlamentti ja EU:n jäsenmaat. Käytännössä TTIPin ja muiden vastaavien sopimusten – kuten Kanadan ja EU:n vapaakauppasopimuksen – kohtalo ratkeaa kaikilla politiikan tasoilla yleisen poliittisen tahdonmuodostuksen myötä. Tässä ensin muutama huomio teknisistä seikoista, ja sitten politiikasta.

 

 

Suomella on veto-oikeus

 

Kauppapoliittinen toimivalta on Lissabonin sopimuksen mukaan Euroopan unionin toimielimillä, eli päätökset neuvottelumandaatista ja neuvottelutuloksen hyväksymisestä tehdään EU:n ministerineuvostossa ja Euroopan parlamentissa. Mutta on tärkeää huomata, että Lissabonin sopimuksen artikla 207 antaa jokaiselle jäsenmaalle veto-oikeuden TTIPiin.

 

Artiklaan 207 tehtiin toukokuussa 2003 Suomen aloitteesta lisäys, joka antaa kaikille jäsenmaille oikeuden yksin estää sellaisen kauppasopimuksen hyväksymistä, joka vaarantaa maan hyvinvointijärjestelmän. Kyseinen lisäys syntyi intensiivisen kansalaiskampanjan tuloksena. Tunnen asian hyvin sillä olin kampanjassa keskeisesti mukana kahden vuoden aikana. Tulosta olivat mukana tekemässä laaja kehitysmaa-aktivistien ja sote- ja ay-järjestöjen koalitio sekä silloisen punamultahallituksen keskeiset ministerit.

 

Suomen hallitus ja eduskunta voivat siis halutessaan kaataa TTIP-sopimuksen. Reaalipoliittisesti tehtävä ei ole helppo. On kuitenkin syytä huomata, että vaikuttaminen Suomessa tai Suomen kautta ei kuitenkaan ole sen vaikeampaa kuin vaikuttaminen euro-parlamentissa, komissiossa tai ministerineuvostossa tai niiden kautta.

 

 

Pakottavat kauppasopimukset

 

On hienoa että TTIP on herättänyt laajan vastarintaliikkeen. TTIPissä on kyse kahdesta asiasta. On kyse menettelytavoista, jotka siirtävät valtaa demokratioilta yhtiöiden hallitsemille riitojenratkaisupaneeleille. Ja on kyse sääntelystä, jossa kaupalliset edut ja oikeudet ovat etusijassa  ja voivat jyrätä sosiaalisia oikeuksia, ilmastovastuuta ja ympäristönsuojelunäkökohtia.

 

Minusta on tärkeää tiedostaa että TTIP ei ole poikkeuksellinen sopimus. Se edustaa politiikan arkea ja globalisaation valtavirtaa.

 

TTIP on niin sanottu vapaakauppasopimus. Sen ja muiden samankaltaisten sopimusten oikeampi nimi suomeksi olisi pakottava kauppasopimus. Pakottavien kauppasopimusten idea on noin kolmesataa vuotta vanha. Alkuperäinen ajatus on ollut taloudellisen tuottavuuden parantaminen sillä, että kaupan ehtoja muutetaan erikoistumista suosivaksi: kun kukin alue ja maa tuottaa sitä mitä se pystyy suhteellisesti tehokkaimmin tuottamaan kaikki hyötyvät. Uskotun hyödyn saavuttaminen on mahdollista vain jos maiden on pakko hyväksyä muiden maiden tuotteiden tulo omille markkinoilleen yhtäläisin ehdoin maan omien tuotteiden kanssa.

 

Tästä pakottavan kaupan ideasta on käytetty sanaa vapaa kauppa vain siksi, että kauppapolitiikan keskustelua on värittänyt 1700-luvun markkinaliberaalien ideologien kapea ja huono vapauskäsitys. Tämän käsityksen mukaan ihminen on vapaa toimiessaan markkinoilla itsekkäästi omaa etuaan maksimoiden. Toisen ja paremman, laajan ja kestävän vapauskäsityksen mukaan ihmisen vapauteen kuuluu keskeisesti vastuu osallistua kansalaisena markkinavoimien demokraattiseen säätelyyn ja solidaarisen yhteiskunnan rakentamiseen.

 

Kaupan oikeuksia pitää nykyään rajoittaa – myös EU:ssa

 

Kapean vapauskäsitteen mukaisen politiikan suosio oli jollain tavoin ymmärrettävää niin kauan kuin tuotannon tehostaminen voitiin nähdä globaalisti tärkeänä tavoitteena. Viimeistään 1970-luvun jälkeen, globaaliksi kehittynyt ympäristö- ja kehityskriisi on kuitenkin tehnyt meille kaikille selväksi, että kehityksen haasteena ei enää ole tuotannon maksimointi vaan köyhyyden voittaminen ja ympäristökatastrofien torjuminen.

 

TTIP ja muut pakottavat kauppasopimukset, joita vapaakauppsopimuksiksi sanotaan, ovat siis jo vuosikymmeniä sitten menettäneet oikeutuksensa. Tilalle tarvitaan sääntelyä, jossa kaupan oikeudet alistetaan ihmisten ja ympäristön oikeuksille.

 

Historian trendit kuitenkin muuttuvat hitaasti. Epäonneksemme Euroopan unionin tilanne on erityisen kehno. Kehnouden ytimessä on vuoden 1957 Rooman sopimus Euroopan talousyhteisöistä. Rooman sopimus toimii, ikävä kyllä, EU:n nykyisen peruskirjan eli Lissabonin sopimuksen perustana. Sopimuksen mukaan EU:n ytimessä ovat neljä niin sanottua perusvapautta. Näitä ovat tavaran, pääoman, palvelujen ja työvoiman vapaa liikkuvuus. Elämme toisin sanoen Euroopassa, jossa kaupan oikeudet ovat keskeisemmässä asemassa kuin ihmisten vapaudet ja oikeudet.

 

Lopuksi

 

TTIP-sopimus ei tule tyhjästä. Sen torjuminen on tärkeää. Se on myös mahdollista. Mutta TTIPin torjuminen on vain pieni osa globalisaatiokriittisen liikkeen historiallista muutostehtävää. Tavoitteena on nykyistä monimuotoisempi, demokraattisempi ja yhteisöjen omaehtoiseen kulttuuriin ja vapaaseen kanssakäymiseen rakentuva yhteiselo ilman markkinavoimien sanelemaa pakkoa.

 

 

Thomas Wallgren

Filosofian dosentti ja yliopistonlehtori

Helsingin yliopisto

Corporate Europe Observatoryn hallituksen jäsen

Eurovaaliehdokas (SDP)

 

Kirjoitus julkaistiin Suomen Attacin jäsenlehdessä 1/2014