Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Kirjoituksia

Toiveajattelu ei tuo ratkaisua romanikysymykseen

Olen viettänyt viime päivinä varsin paljon aikaa Helsingissä majailevien köyhien itä-eurooppalaisten romanien kanssa. Tavoitteeni on ollut hankkia itselleni ja Helsingin päättäjille vastausta yksinkertaiseen kysymykseen: pitääkö Helsingin kaupungin osoittaa itä-eurooppalaisille romanikerjäläisille ja muille vastaaville köyhille jokin paikka missä he voivat ollla?

Vastaukseni on: kyllä pitää. Mutta ei tämä mikään yksinkertainen asia ole. Olisi kerta kaikkiaan paljon parempi heille ja meille että romanien ongelmat ratkaistaan heidän kotimaissaan. Jos heitä tulee Suomeen, heidän tulisi voida majoittua muiden turistien tapaan kunnollisille leirintäalueille. Töihin tulevien romanien tulisi majoittua asuntoihin, jotka he itse hankkivat ja maksavat. Siinä ihanne. Maailma ei kuitenkaan toimi ihanteellisesti.

Helsinkiin on ainakin vuodesta 2007 alkaen joka kevät tullut joitakin satoja romaneita. He viipyvät täällä lämpimän vuodenajan. Monet heistä eivät hanki asuntoa eikä heitä saada majoittumaan omalla kustannuksellaan turistien paikoissa.

Olen toistuvasti kysynyt romaneilta, Helsingin viranomaisilta ja kaikilta, jotka ovat romanien kanssa tekemisessä saman kysymyksen: Jos Helsinki ei voi osoittaaa mitään paikkaa romaneille missä he voivat olla, ja jos viranomaiset häätävät heidät aina tilapäisen leirien löytyessä, menevätkö he tällöin kotiin?

Täysin varmaa vastausta ei ole. Mutta saamieni vastausten ja ulkomaisen kokemuksen perusteella pidän lähes varmana että vastaus on kielteinen. Romanikerjäläiset eivät lähde kotiin vaikka heille ei tarjota mitään paikkaa missä olla.

Reaalimaailmassa on siis vain kaksi vaihtoehtoa. Molemmat ovat huonoja.

Me voimme päättää, että kaupunki ei millään tavalla tue tai järjestä romanien ja muiden vastaavassa asemassa olevien majoitusta. Voimme samassa hengessä päättää, että viranomaisten tehtävä on häätää leirejä sitä mukaan kuin niitä syntyy. Tästä seuraa se, että romanit ovat Helsingissä milloin missäkin – autoissa, kadunvarsilla, puistoissa, metsissä jne. – ilman sosiaalista kontrollia ja ilman moniakaan mahdollisuuksia myönteisiin kohtaamisiin helsinkiläisten kanssa. Tuloksena olisi jatkuva hässäkkä, joka varmasti tulee myös kalliksi.

Toinen vaihtoehto on, että kaupunki jollakin tavalla tukee majoitusta. Ratkaisu voisi esimerkiksi olla leirintäalue, tai sen osa, jota kansalaisjärjestöt ylläpitävät kaupungin tuella. Leirin varustetaso olisi alhainen ja kulut halpoja. Leiri näyttäisi suomalaisin silmin ehkä slummilta. Siellä toimisi jonkinlainen sosiaalinen kontrolli ja se olisi paikka, jossa syntyisi päivittäin myönteisiä kohtaamisia romanien ja muiden välillä. Ratkaisu maksaisi kaupungille jotakin, mutta, se olisi arvioni mukaan monta kertaa edullisempi kuin edellinen ratkaisu, jossa mitään ei tehdä ja joudumme tilapäisten leirien häätöjen sarjaan.

Nämä ovat todella huonoja vaihtoehtoja. Kannatan näistä vähemmän huonoa. Jos minulta kysytään ”Pitääkö Helsingin kaupungin tarjota jokin halpa leiriytymisvaihtoehto kerjälaisromaneille ja muille vastaavassa asemassa oleville?”, vastaukseni on kyllä. Ei siksi, että ratkaisu on hyvä, vaan siksi ettei parempaakaan ole kukaan toistaiseksi keksinyt.

Thomas Wallgren
Filosofian dosentti, kaupunginvaltuutettu (sd.), Helsinki

PS! Kun mietimme kustannuksia, viime päivien tapahtumat tarjoavat hyvän vertailukohdan. Viime perjantaista lähtien Helsingin ylin virkamiehistö, mm. kaupunginjohtaja, pelastuslaitoksen johtaja, nuorisotoimen johtaja ja monet muut ovat käyttäneet kukin monta tuntia romaniasian hallintoon.