Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Blogi – Blogg

Tervetuloa SDP:hen Tuomas Nevanlinna

Ystäväni Tuomas Nevanlinna on tehnyt sen taas: Pukenut sanoiksi monen puna-vihreitä arvoja kannattavan kansalaisen inhonsekaisen pettymyksen demareihin. (HS kolumni 3.11.)

Minustakin sivistyneistön ja työväenluokan liitto on hajonnut.

Minustakaan vanha hyvinvointivaltio ei ole riittävä vastaus markkinauskoisen globalisaation aiheuttamalla uusjaolle ja ekologisille katastrofeille.

Mutta Nevanlinnan analyysia haittaa kahden tason kyynisyys.

Aivan viime vuosinakin Suomessa on toteutettu useita hyvinvointivaltiota aidosti kehittäviä uudistuksia. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon ja hoitotakuulaki ovat todellisia saavutuksia. Samoina vuosina terveyserot ovat kasvaneet rajusti, prekarisoituminen on jatkunut, harmaa talous on voittanut alaa ja yliopistot on valjastettu markkinavoimien vietäviksi.

Kokonaiskuva on ristiriitainen. Nevanlinnan yltiöpessimismi ei kuitenkaan perustu asiantuntevaan analyysiin ja arvioon.

Piittaamattomuus todellisuuden monimutkaisuutta kohtaan on kyynisyyttä, johon intellektuelleilla on aina ollut enemään varaa kuin yhteiskunnan häviäjillä – tai SDP:n rivikansanedustajilla. Senkin johdosta saattaa murtua se sivistyneistön ja sorrettujen liitto, jota Nevanlinnakin kaipaa.

Nevanlinnan kolumnissa on kuitenkin myös toisenlaista, surullisempaa kyynisyyttä. Demarit ja ay-liike ovat hänen pettymyksensä pääkohde.

Tämä on näiden liikkeiden ansioksi luettava. Nevanlinnan pienempi inho vihreitä kohtaan heijastaa vain sitä, ettei hän koskaan ole kiinnittänyt suuriakaan toiveita vihreisiin.

Pettymys ei ole kyynisyyttä. Pettymys muuttuu kyynisyydeksi vasta kun teemme siitä itsellemme syyn vetäytyä osallistumisesta ja vastuusta; kun sanomme, ettei mitään kannata yrittää eikä millään ole niin väliäkään.

Jim Morrison tiivisti asian hyvin: ”I wanna have my kicks before the whole shit goes up in flames.”

On mahdollista, ettemme pysty vielä pitkään aikaan löytämään loistavia ratkaisuja hyvinvointivaltion kaikkiin ongelmiin.

Mutta emmehän me valitse minkälaiseen maailman aikaan synnymme. Vain sen mitä hän täällä tekee kukin meistä voi valita.

Intellektuelleina voimme kirjoittaa etäältä surulauluja, joissa kerromme kuinka kaikki menee huonosti ja kuinka inhottavaa on, etteivät demaritkaan pysty meitä pelastamaan. Tai, voimme tutkia sitä osaammeko me, yhdessä muiden kanssa, luoda uutta solidaarista politiikkaa, joka toimii ja innostaa tällä vuosisadalla. Minusta jälkimmäinen polku on ehdottomasti kiinnostavampi.

Kyynisyys ei ole parantumaton tauti. Tervetuloa SDP:hen Tuomas!