Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Kirjoituksia

Sote-ratkaisu siirtää Suomea toimitusjohtajapolitiikkaan

Politiikassa vallan
laadussa tapahtuvat muutokset ovat aina kulloisenkin erillisratkaisun sisältöä
tärkeämpiä. Tämän tiesivät 1800-luvulla äänioikeutta ajaneet kansanliikkeet.
Tänään asia näyttää useimmilta unohtuneen. Sote-ratkaisun varsinainen ongelma,
sen demokratiavaje, on siksi jäänyt useimmilta huomaamatta.

 

Merkittävin poikkeus on
keskustapuolueen veteraanin, Risto Volasen kommentti: ”Puolueen johto
sivuuttaa (sote-ratkaisullaan) salaa kaikkien puolue-elinten päätökset [. . . ]
ja alkaa kannattaa kaikkein keskittävintä mallia.”

 

Sama kritiikki kohdistuu
yhtälailla sdp:n, kokoomuksen ja perussuomalaisten puolueiden johtoon.

 

Sote-ratkaisu on
kansanvallan kannalta poikkeuksellinen kahdella tavalla.

 

Ensinnäkin,
hallitusyhteistyön sivuuttaminen keskeisessä kysymyksessä herättää kysymyksiä
parlamentarismin tilasta. Tätäkin isompi asia on siirtyminen harkitsevasta eli
deliberatiivisesta demokratiasta tomitusjohtaja-politiikkaan.

 

Modernin demokratiateorian
ytimessä on viimeistään Immanuel Kantin ”Mitä on valistus” esseestä
(1784) alkaen ollut ajatus vapaasta kansalaiskeskustelusta demokraattisen
tahdonmuodostuksen rationaalisuuden ehtona. Demokratiaan kuuluu tämän
valistusperinteen mukaan aivan keskeisesti päätösten julkinen perustelu.

 

Neljän puoluejohtajan
ilmoitus sote-sovusta rikkoo tätä perinnettä vastaan. Suomelle on tulossa
sote-uudistuksen perustaksi malli, jonka hyviä ja huonoja puolia ei ole edes
puolueiden sisällä ensin arvioitu julkisessa, kriittisessä keskustelussa.

 

Tästä ei vielä seuraa,
että valittu malli välttämättä johtaa huonoon tulokseen, vaikkakin sote-rahojen
valumista terveysalan suuryritysten kautta veroparatiiseihin lienee jatkossa
entistä vaikeampaa estää.

 

Sen me kuitenkin
tiedämme, myöhemmistä tuloksista riippumatta, että tehty ratkaisu on järjetön.
Se on järjetön siinä täsmällisessä mielessä, että päätös ei perustu julkisessa
keskustelussa parhaaksi osoittautuneeseen argumenttiin. Tämä ei ole
subjektiivinen arvio vaan faktinen toteamus siitä, miltä päätös näyttää
päättäjien omasta näkökulmasta. Puoluejohtajat ovat tietoisesti tehneet
ratkaisun, joka ei ole käynyt läpi julkisen debatin kriittistä seulaa.

 

Toisin sanoen: Me
tiedämme että Katainen, Urpilainen, Sipilä ja Soini eivät voit itsekään pitää
tekemäänsä ratkaisua modernissa mielessä järkevänä.

 

Saksalainen filosofi
Jürgen Habermas, jonka seminaareissa olin mukana Frankfurtissa 1980-luvulla, on
luonnehtinut ns. Troikan johtamaa euro-kriisin hoitoa termillä ”exekutiv Federalismus”
(eksekutiivinen liittovaltio) ja vaatinut EU:n demokratisointia. Nyt
toimitusjohtaja-mallinen politiikan ”eksekutiivinen” johtaminen,
jossa julkinen keskustelu ja järjenkäyttö suvereenisti ohitetaan, on kotiutunut
Suomeen.

 

Tähän saakka olen SDP:n
puheenjohtajavaaleissa ollut kallellani Urpilaisen suuntaan. Nyt en kyllä
tiedä. Rinteen gallup-johto puheenjohtajakilpailussa on niin suuri, että
Urpilaisen on menestyäkseen pakko tehdä jotain poikkeuksellista. Tätä on helppo
sympatiseerata, semminkin kuin taustalla voi olla Sipilän ja Kataisen
”fait accompli” (tapahtunut tosiasia). Sekin on totta, että
sote-uudistuksen kaatuminen olisi ollut hankala pala niellä. Mutta mikään
selittely ei poista sitä tosiasiaa, että sote-ratkaisussa käytetty menettely on
demokraattisesti kestämätön.

 

Se, että muiden puolueiden johdossa
demokratia ei näytä olevan sen suuremmassa arvossa kuin SDP:ssä ei juuri
lohduta.

 

 

 

Thomas Wallgren

Filosofian dosentti

Helsinki