Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Kirjoituksia

Kolme ajatusta kansanvallasta

1. Demokratian juuret

Demokratia on tärkeää kolmesta syystä. Ensimmäinen syy on ihmisten erilaisuus. Jos olisimme samanlaisia kuka tahansa meistä tietäisi mitä kukin meistä haluaa ja voisi edustaa meitä kaikkia. Voisimme tällöin delegoida yhteisten asioiden hoitamisen harvoille tai yhdelle ihmiselle. Mutta koska olemme erilaisia olemme kaikki toiveissamme, tarpeidemme arvioinnissa ja uusien ideoiden keksijöinä ja aloitteiden lähteinä korvaamattomia.

Toinen syy on ihmisen yhteisöllinen olemus. Taloustieteen ja evoluutioteorian ruokkiman pinnallisen ihmiskuvan mukaan ihmisen tahto muodostuu olennaisesti muista ihmisistä riippumatta. Kuitenkin tiedämme seuraavaa: minä voin ymmärtää mitä minä haluan vain jos saan vapaasti kohdata sinut ja muut ihmiset. Se, mitä te haluatte ja toivotte ja esitätte vaikuttaa minuun – siihen mitä minä haluan ja toivon ja saatan ehdottaa. Vain demokraattisen yhteisön jäsenenä, yhdessä muiden kanssa, voin kasvaa vapaasti omaksi itsekseni.

Kolmas syy on ns. Platonin virhe. Platon uskoi, että demokratiaa parempi vaihtoehto olisi valistunut harvainvalta. Hän ei huomannut, kuinka vaikeaa on taata että harvainvalta pysyy valistuneena. Kuinka takaamme etteivät valistuneiden hallitsjoiden ohi valtaan nouse Stalin, Hitler tai sokeat markkinavoimat? 

2. Demokratia ilmastonmuutoksen aikakaudella

Ympäristöliikkeen sisällä yhä useampi on alkanut puhua aikapulasta tavalla, joka uhkaa kääntyä demokratiaa vastaan. Moni saattaa ajatella yhdysvaltalaisen sosiologin Michael Mannin tavoin, ettei vastuullista ilmastopolitiikkaa ehkä voida toteuttaa riittävän nopeasti demokratian keinoin. Minullakin on ystäviä, jotka puhuvat vakavaan sävyyn siitä, että nyt tarvitaan suurten yhtiöiden ja vahvojen johtajien apua tehokkaiden teknisten ratkaisujen käyttöönottamiseksi. Demokratialle ei heidän käsityksensä mukaan ole aikaa, sillä ihmiset eivät ole valmiita riittävän nopeasti luopumaan tuhoisista kulutustottumuksistaan.

Pidän tällaisia ajatuksenkulkuja psykologisesti ymmärrettävinä mutta planeetan tulevaisuuden kannalta vaarallisina.

 3. Globalisaatiokriittisen liikkeen tulisi harrastaa strategista ja kriittistä itsearviointia.

Olemme kamppailleet Tobinin veron ja tiukan globaalin ilmastosopimuksen puolesta jo kahden kymmenen vuoden ajan. Miksi tulokset ovat niin laihoja?

Globaali liike, jota olemme mm. Maailman sosiaalifoorumin ja temaattisten kampanjoiden kautta rakentaneet, on panostanut suhteettomasti ylikansalliseen tasoon. Liian monella on myös epärealistisia haaveita Euroopan unionista globaalin vastuun edistäjänä: yhtiövalta ja demokratian heikkous ovat EU:ssa jättiläismäisiä ongelmia. Jos haluamme tuloksia demokratisointipolitiikan pitää olla kokonaisvaltaista. Itsehallinto, autonomia, paikallisuus, omavaraisuus mutta myös kansallinen demokratia ja kuntataso ovat tärkeitä. Aloiteoikeus ja kansanäänestykset kaikilla tasoilla ovat tärkeitä. Mutta vaaleja ja puolueitakin tarvitaan. Ellei kansanvallan koko ketju toimi globaali demokratisointi jää tyhjäksi haaveeksi.

 Thomas Wallgren