Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Blogi – Blogg

KLUUVI – Erään päätöksen ääriviivat

Johdin eilisiltana Helsingin taidemuseon kokousta, jossa ratkaistiin Kluuvin gallerian kohtalo. Kokouksen enemmistö kannatti Kluuvin gallerian nykyisten tilojen pitämistä Helsingin taidemuseon hallinnassa. Kokouksen loputtua olimme päättäneet, että taidemuseo luopuu Kluuvin tiloista. Mitä oli tapahtunut?

 

Kokouksessa äänestettiin kolmen vaihtoehdon välillä. Museon johtaja Maija Tanninen-Mattila ehdotti, että Kluuvin tiloista luovutaan. Johtokunnan varapuheenjohtaja Otso Kantokorpi ehdotti, että toiminta Kluuvissa jatkuu taidemuseon ylläpitämänä. Johtokunnan puheenjohtaja, siis minä, ehdotin, että toiminta Kluuvissa jatkuu siten, että taidemuseo hallinnoi tiloja mutta sisällön tuotannosta vastaa jatkossa jokin muu toimija myöhemmän selvityksen perusteella.

 

Äänestysjärjestys oli seuraava. Ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain olivat Kantokorven ja Wallgrenin esitykset. Kantokorpi voitti äänin 6-3. Tästä johtuen toisessa äänestyksessä olivat vastakkain Kantokorven ja Tannisen ehdotukset. Tanninen voitti äänin 5-3 (1 tyhjä).

 

Jos tämän jälkeen olisimme vielä äänestäneet Wallgren vastaan Tanninen äänet olisivat, kokouksen kulun perusteella, menneet 5-4, eli minun esitykseni olisi voittanut tämän äänestyksen. Puolesta olisivat, näin on syytä olettaa, äänestäneet ”Kluuvin vaalijat” eli Kantokorpi, Moring ja Sarje sekä minä ja minun esitystäni kannattanut Korpijärvi. Tätä äänestystä ei kuitenkaan kaupungin äänestyssääntöjen vuoksi voitu toteuttaa. Näin johtokunnan päätökseksi jäi, että Helsingin taidemuseo luopuu Kluuvin gallerian nykyisten tilojen hallinnasta.

 

Minulle jäi mieleeni pieni suru siitä, etten kokouksen puheenjohtajana kyennyt toimimaan niin, että johtokunnan eilisen enemmistön halu pitää Kluuvin galleria Helsingin taidemuseon suojeluksessa olisi toteutunut.

 

Samalla eilisen kokouksen kulku ja päätöksen synty on demokratian ja vallan ymmärtämisen kannalta mielenkiintoinen.

 

Lopputulos olisi ollut toinen jos jokin seuraavista vaihtoehdoista olisi toteutunut.

 

* Kantokorpi ei olisi vienyt omaa esitystään äänestykseen vaan vetänyt sen takaisin. Tällöin kokouksen ainoassa äänestyksessä olisivat olleet vastakkain Wallgrenin ja Tannisen esitykset.

 

* Moring ja Sarje olisivat äänestäneet ensimmäisessä äänestyksessä Wallgrenin puolesta, jolloin Wallgrenin esitys olisi päässyt toiselle kierrokselle, Tannisen esitystä vastaan.

 

* Voidaan myös sanoa, että minun olisi puheenjohtajana pitänyt toimia niin, että kokouksen enemmistön tahto säilyttää Kluuvi Taidemuseon hallinnassa olisi toteutunut. Tähän olisimme voineet päätyä jos olisin keskeyttänyt kokouksen ennen äänestyksiä. Tauon aikana Kluuvin vaalijat olisivat voineet tehdä taktisen liiton. Kantokorpi olisi vetänyt ehdotuksensa pois tai Moring ja Sarje olisivat äänestäneet Wallgrenin esityksen puolesta ja Kantokorpea vastaan ensimmäisessä äänestyksessä. Kummassakin tapauksessa ratkaiseva äänestys olisi ollut Wallgren vs Tanninen.

 

Miksi Kluuvin nykyiset tilat sitten menetettiin?

 

Vastauksen ytimessä on nähdäkseni Kluuvin vaalijoiden kyvyttömyys tai haluttomuus taktikoida. Kukin meistä äänesti kussakin äänestyksessä sen mukaan mitä pidimme siinä äänestyksessä parempana vaihtoehtona. Tällaisellä epätaktisella suhtautumisella omaan toimintaan voi olla konkreettisia seurauksia, joita emme halua. Eilinen on karvas kokemus tästä mahdollisuudesta. Mutta asian voi nähdä toisinkin. Ihminen, joka ottaa tavakseen suhtatua taktisesti – tai laskelmoivasti – oman toimintansa seurauksiin voi muuttua hallitsemattomasti joksikin sellaiseksi, jota hän ei halua olla.

Thomas Wallgren
Filosofian dosentti
Helsingin taidemuseon johtokunnan puheenjohtaja

 

PS!

Poliittisen filosofian harrastajat tietävät, että tämä kirjoitus päättyy siihen mistä kiista Gandhin ”tie on päämäärä” ja Max Weberin ”seuraamusetiikan” välillä alkaa. Kummassakin näkemyksessä on omat heikkoutensa. Mutta niistä lisää joskus toiste.