Numero
äänestä numerolla
485

Thomas Wallgren

Blogi – Blogg

Irlannin kriisi – suuri mahdollisuus?

Irlannin ja Kreikan kriisit avaavat suuria mahdollisuuksia Suomelle. Voimme nyt, vihdoin, ensimmäistä kertaa 1994 EU-kansanäänestyksen jälkeen, pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja suomalaiselle Eurooppa-politiikalle. Vapaa Pohjola, joka toimii Euroopan unionin luotettavana, ulkopuolisena yhteistyökumppanina, alkaa jälleen näyttää houkuttelevalta mahdollisuudelta meille ja varmasti myös muille. Toisena vaihtoehtona on EU:n demokratisointi. Nykyinen, Lissabonin peruskirjan mukainen Euroopan unioni, on näihin verrattuna huono vaihtoehto.

Pohjoismainen malli on maailmanlaajuisesti edelleen, erityisesti kehitysmaissa, ”kova brändi”. Kokoamalla vanhat Pohjoismaat, ja kenties Baltian maat, uuteen Pohjolan Unioniin loisimme perustan poliittiselle projektille, joka olisi meille innostava ja jota koko maailma seuraisi suurella mielenkiinnolla. Oikeudenmukaisuudessa, työn uudistamisessa, demokratian kehittämisessä ja globaalin vastuun toteuttamisessa Pohjoismaiden valtioliitto voisi olla maailman ykkönen. Rahayksiköksi ottaisimme Kalmarin kruunun ja Unionin seremoniamestariksi voisimme palkata kruunuprinsessa Viktorian. Eikö tämä Pohjolan Unioni, tai täysverinen EU:n liittovaltio, olisi innostavampi vaihtoehto kuin epädemokraattinen ja epäselvä nykyinen EU?

Euron ongelmista puhuttaessa viitataan usein PIIGS-maihin eli Portugaliin, Irlantiin, Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan. Näistä Kreikka joutui viime keväänä kansainvälisten velkajärjestelyjen kohteeksi, Irlanti on paraikaa velkaselvitysten kohteena ja muista emme vielä tiedä.

PIIGS-maiden vaikeudet ovat kiinnostavia kahdella tavalla. Ne paljastavat kansainvälisen finanssijärjestelmän epävakauden ja sen epäoikeudenmukaisuudet. Toiseksi ne paljastavat myös Euroopan unionin epävakauden. Jälkimmäinen ulottuvuus on tärkeämpi, sillä politiikan perusratkaisuilla ratkaisemme myös sen miten, millä välinein, taloutta voidaan säädellä. 

Irlannin ja Kreikan talouskriisit olisivat vielä muutama vuosi sitten olleet lähinnä Irlannin ja Kreikan ongelmia. Aiemmin itsenäisen keskuspankin ja valuutan omaavilla mailla oli ylipäätään pienempi luottotappioriski, koska niiden keskuspankit pystyivät kriisitilanteissa setelirahoittamaan eli ostamaan valtion velkakirjoja. Jos Espanjan kokoinen talous joutuu seuraavina kuukausina vaikeuksiin, voi olla että EKP joutuu joustamaan säännöistään.

Yhteisvaluutan aikana ”sikamaiden” valtiontalouden kriisit ovat uhanneet koko euroalueen taloudellista vakautta. Hätäratkaisuksi muut euromaat loivat keväällä vakautusmekanismin, joilla autetaan kriiseihin joutuneita maita. Järjestelystä on tulossa pysyvä ”eurooppalainen kriisinhallintamekanismi”. EU:n osuus tästä voi nousta jopa 500 miljardiin euroon. Irlannin maksuvalmius varmistetaan EU:n ja IMF:n toimesta 85 miljardin euron voimin. 

Käytännössä suomalaiset ja muut euromaiden kansalaiset joutuvat maksamaan finanssilaitosten yltiöpäisestä lainottamisinnosta ja Kreikan ja Irlannin budjettialijäämistä. Yhteisvaluutan alueella muuta mahdollisuutta ei oikein ole. Yhteinen raha ei anna pelkkiä etuja vaan sitoo kansalaisia yhteiseen talouspolitiikkaan ja yhteiseen vastuuseen.

Näin nähtynä Kreikan ja Irlannin kriisien pitäisi olla lähinnä tekninen ongelma, johon kriisipaketit ovat jo tarjonneet järkevän ratkaisun.

Silti Kreikan kriisi on vienyt Euroopan unionin poliittiseen kriisiin, joka jatkuu vielä. Lokakuussa Euroopan unionin huippukokous päätti Saksan aloitteesta, että EU:n ylintä lakia, sen Lissabonin sopimukseksi sanottua perustuslakia, pitää uusia.

Tekninen syy uudistustarpeelle on kaikkien tiedossa. Saksan perustuslaki kieltää Saksaa osallistumasta uudelleen laskujen maksamiseen samoin järjestelyin kuin Kreikan tilanne vaati. Kyseinen Saksan tekninen ongelma on kuitenkin eurooppalaisen identiteetin ja koko Euroopan unionin periaatteellinen ja poliittisesti ratkaisematon ongelma.

Euroopan unioni ei ole liittovaltio, jonka kansalaiset ymmärtäisivät kaikille yhteiseksi yhteisöksi sillä tavalla, että kantaisimme sen puitteissa mielellämme yhteisvastuuta. Kreikkalaiset eivät oikein katso, että se EU johon he kuuluvat velvoittaisi heitä kantamaan vastuuta belgialaisten sosiaaliturvasta. Suomalaiset eivät katso, että on heidän tehtävänsä kustantaa itävaltalaisia päiväkoteja.

Silti euromaat ovat liittäneet talouksiensa kohtalot yhteen tavalla, joka pakottaa juuri sellaiseen yhteisvastuuseen, jota emme ole poliittisesti ja moraalisesti valinneet. Tästä syystä suomalaiset, saksalaiset ja muut euromaat maksoivat keväällä pankkien ja kreikkalaisten laskuja. Samasta syystä maksamme nyt Irlannin laskuja.

Yhteisvastuun pakko näkyy siis Kreikan ja Irlannin kriisipakettien hintalappuna euromaiden kansalaisten kukkarossa. Samalla haluttomuus yhteisvastuuseen näkyy Saksan perustuslaissa, jonka mukaan saksalaisia ei voi vaatia automaattisesti pelastamaan muita euromaita kriisin iskiessä.

Lokakuussa tehty poliittinen sopimus Euroopan unionin perussopimuksen uudistamisesta ei siksi ole mikään pieni asia kuten uutisoinnissa on annettu ymmärtää. Uudistuksella halutaan antaa euroalueen maille sellaista liittovaltiolle kuuluvaa yhteisvastuuta taloudesta, jolle poliittisesti on tähän saakka ollut mahdotonta saada kansalaisten kannatus.

Tekniseksi luonnehditun uutuuden vaikutukset Euroopan unionin toimivaltaan ja jäsenmaiden itsenäisyyteen koskevat siis unionin syvintä identiteettiä; sitä kuinka paljon valtaa jäsenmaat ja niiden kansalaiset luovuttavat unionille.

Muutosta on ehdottomasti arvioitava politiikan syvimmän tason eli demokratian ja poliittisen identiteetin kannalta. Tässä keskustelussa sekä Vapaan Pohjolan että demokraattisen yleiseurooppalaisen liittovaltion ideat voivat tarkentua ja nousta reaalipoliittisiksi vaihtoehdoiksi.

Suurten poliittisten ratkaisujen kanssa rinta rinnan on tietenkin kehitettävä uusia talouspolitiikan välineitä kuten rahoitustuotteiden transaktioverot. EU:n ja kansallisen rahoitusvalvonnan tulisi puuttua aiemmin Irlannin kaltaisten velkakuplien syntymiseen ja liialliseen riskinottoon.

Euromaiden on ennen muuta pystyttävä ratkaisemaan taloudellisten epätasapainojen ongelma. Tällä hetkellä euroalue on, karkeasti sanoen, jakautunut taloudellisesti kilpailukykyiseen ja vaihtotaseeltaan ylijäämäiseen pohjoiseen ja ylivelkaantuneeseen etelään. Yhteisvaluutan mahdollistama alhainen korkotaso ruokki omalta osaltaan velkakuplan syntyä Välimeren maissa.  

Osana euroaluetta eteläiset taloudet eivät voi palauttaa kilpailukykyään suhteessa Saksaan, Hollantiin tai Suomeen devalvaatioiden keinoin. Siksi euroalueen ongelmien ratkaisu tulee vaatimaan myös budjettielvytyksen jatkoa ja palkankorotuksia Saksassa, joka on harjoittanut viimeisen vuosikymmenen lähes nollakorotuslinjaa hyvästä tuottavuuskehityksestä huolimatta.

Etelässä tarvittaisiin sen sijaan maltillisia palkkaratkaisuja ja toimia kilpailukyvyn palauttamiseksi.  

Euroopan unionin kriiseille ei näy nopeasti loppua. Kriisiaikoina on syytä varautua useampaan kuin yhteen vaihtoehtoon. Muuten jää helposti luu käteen. Rohkeille saattaa olla hyviäkin vaihtoehtoja tarjolla.

Thomas Wallgren & Antti Alaja